Tiedäthän sen tunteen kun näet kaupassa juuri sen yhden esineen, sen yhden tietyn tavaran, jonka juuri sillä hetkellä haluat? Sen tunteen kun huomaat yhtäkkiä tarvitsevasi jotain, joka ei olisi ikimaailmassa tullut sinun mieleesi, ellet olisi silloin nähnyt sitä? Minulla on usein kaupassa sellainen tunne. Kaipaan jotain suurempaa, parempaa tai pehmeämpää. Lähden kauppaan vain löytääkseni jotain, jonka voin jo seuraavassa hetkessä lompakko keveämpänä unohtaa. Me usein havittelemme jotain, jonka ansiosta voisimme tuntea itsemme tärkeiksi. Tavara, esine, vaate, mikä ikinä onkin, saa meidät hetkeksi onnellisiksi, mutta hautautuu muiden turhuuksien alle hetkessä. Tuo voisi olla vertauskuva rakkaudelle. Joskus, kun oikein etsimme sitä, se ei tunnu löytyvän, sillä emme tyydy vähempään kuin haaveilemme. Meillä on jo mielikuva jostain täydellisestä, eikä vähempi voi riittää meille. Mutta toisaalta, voihan olla että kiirehdimme ja kahmimme käsiimme jotain, jonka jo seuraavana hetkenä unohdamme. Ja kuten kaupassa lompakko, näin rakkaudessa sydän jää ontoksi, huonoksi muistoksi tapahtuneesta, vaikka jo seuraavassa hetkeä olemme taas samassa pyörteessä. Siksi rakkauden etsiminen, tarvitseminen, tai hapuilu onkin täysin hyödytöntä. Ainut oikea rakkaus löytyy sattumalta. Mutta koska rakkaudessa on kyse riskien ottamisesta, oman sydämensä ja elämänsä jakamisesta jollekin täysin sinulle tuntemattomalle henkilölle, täytyy hänen olla hyvin, hyvin erityinen.