Hei taas!

Outoa että no, minunikäiseni seurustelua paheksutaan tai katsotaan alaspäin. Ihan kuin minunikäiseni ei saisi rakastaa ja olla rakastettu täysin terveellä tavalla ilman mitään ylimääräisiä hämminkejä. Kukaan ei ole tulossa raskaaksi, kukaan ei ole saamassa sukupuolitautia tai yrittämässä siirtyä tällä tavoin aikuisten maailmaan. Olen vieläkin lapsi, kuten kaikki muutkin, tosin jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa haluan olla lapsi koko loppuelämäni. Kaikesta huolimatta. Olen jonkun sellaisen kanssa, jolle voi kertoa kaikesta, jolle voi kertoa jos on paha olo, ja ennen kaillea jonkun sellaisen kanssa joka antaa anteeksi kaikki virheet. Kuten on tullut jo selväksi, voi toista rakastaa virheistä huolimatta. Ensin täytyy myöntää että kukaan ei ole täydellinen, tiedostaa, että molemmilla osapuolilla on huonot puolensa, ja lopulta hyväksyä se. Ei kukaan salamaniskusta muutu täydelliseksi rakastuessaan. Itseasiassa päinvastoin. Hajamielisyys ja kömpelyys, hölmöys ja häpeä vain lisääntyvän sen myötä, kun tietää että juuri se henkilö, jolle täytyisi yrittää olla mahdollisimman täydellinen, katseleekin ja virnistää vieressä kun kompuroit portaissa tai kun epähuomiossa laitat margariinirasian mikroaaltouuniin ilman syytä. Mutta ehkäpä tämä on tapa, jolla on helppo testata, onko myytti siitä että ihminen on kaunis rakastuessaan totta. Vastaus: Ei ole. Vaikka kuinka yrittäisit olla kaunis ja viehättävä, hymyillä ja käyttäytyä hyvin, ei se tee sinusta sen kauniimpaa kin mitä jo olet. Eikä se, että yrittäisit valehdella muille siitä kuka oikeasti olet, tee sinusta yhtään haluttavampaa. Jos olet sinkku, ja häpeät itseäsi, on korkea aika muuttaa mielikuvaa. Taustallasi ja menneisyydelläsi, varakkuudellasi, luonteellasi tai ulkonäölläsi ei ole mitään väliä. Riittää kunhan olet oma itsesi ja rakastat sitä mitä olet. Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan se. On totta, ettet ole virheetön, mutta on totta, että ei ole kukaan muukaan. Täydellisiltä vakuttavat ihmiset ovat usein pinnalta kauniita ja mielenkiintoisia, hyväkuntoisia ja muutenkin "täydellisiä". Mutta sisältäpäin heissä saattaa olla (ja usein onkin), enemmän virheitä kuin meissä.

Mikä vika siinä on että haluaa viettää aikaa ihmisen kanssa, jota aidosti rakastaa? Ja nyt, odotan innolla että joku kysyisi: "Rakastaa?! Eihän tuon ikäinen tiedä rakkaudesta vielä mitään!" No, voihan tuokin olla totta, etten tiedä rakkauden saamisesta mitään, mutta tiedän rakkauden menettämisestä ennemmän kuin uskottekaan. Joten, miksi tuhlata aikaani siihen, että tulisin petetyksi kerta toisensa jälkeen, kun voin asettua aloilleni ihmisen kanssa, jonka tiedän välittävän minusta ja jonka tiedän kunnioittavan minua ja olevan pettämättä luottamustani. Olen onnellinen juuri tässä. Rakkaani syleilyssä, oman elämäni ainoana hallitsijana, tyttärenä, siskona, ystävänä, naisena. Ja nyt voin jo miltei kuulla taas niiden nelikymppisten äitien huudahtavan: "Kuinka sinä lapsi voit pitää itseäsi aisena, jos et ole edes lasta synnyttänyt?!" No, mistä sitä tietää vaikken edes pystyisi synnyttämään? Naisia me kaikki olemme yhtälailla, ja voin mielestäni itseäni sellaiseksi jo kutsuakin, jos sanamuoto ei kelpaa, niin omapa on elämäni. En pyytänyt ketään huolehtimaan siitä. (No tulipa taas agressiivista tekstiä, pyydän nöyrimmin anteeksi)

Ja kuulkaa te kuolevaiset kun minä sanon! En aio olla suhteessa ihmisen kanssa, jos aikoisin lähteä siitä pois lähiaikoina. Tarkoitan lähivuosikymmeninä. Ikinä. Sillä tiedän mitä ero on, enkä toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään. Joten antakaa minun olla ja rakastaa, ja kirjoittaa blogissani valitusvirsiä siitä, kuinka elämäni on "niiiin kurjaa", sillä sitähän me naiset teemme eikö niin? Valitamme. Mutta miehet ovat niitä jotka tekevät asioille jotain. Lievää sukupuolisyrjintää. Ap joors!

Hejdå!